Yliopistotutkijoilla on monipuolista ja syvää osaamista alastaan. Kun tutkimustuloksista halutaan kehittää tuotteita tai palveluita, tarvitaan erilaista, täydentävää osaamista.

Tuttu syöpätutkija luki artikkeleita viimeisillään raskaana synnytyslaitoksella. Hän oli tunnustettu huippututkija. Viereisen sängyn tuleva äiti kysyi, onko naapuri opiskelija. Kyllä, kuului vastaus. Tutkija – professorikin – on ikuinen opiskelija.

Viisas tutkija tunnistaa oman osaamisensa lisäksi aiheet, joissa hän tarvitsee apua. Esimerkiksi keksintöihin liittyviin immateriaalioikeuksiin tai sopimusasioihin sekä liiketoiminnan kehittämisen tehtäviin tarvitaan erityistä ammattitaitoa.

Yliopistokeksintöjen pohjalta voi syntyä tuotteita tai palveluita. Tämä vaatii usein, että tutkija luovuttaa ideansa muitten pöydälle. Idea voi vaatia jalostamista ja kehittämistä. Keksinnön toimivuutta pitää testata eri vaiheissa, ottaa mukaan laatutyötä ja asiakasymmärryksen rakentamista. Tämä kaikki on tekemistä, jossa perustutkija ei ole omimmillaan. Silloin pitää luottaa, että erilaisen osaamisen omaava kollega tai yhteistyökumppani vie ideaa eteenpäin.

On viisautta tunnistaa oman osaamisen rajat. Fiksuimmat meistä tietävät, mitä osaavat. Lisäksi he hoksaavat, mitä eivät tiedä. Innovaatiotoiminta – jos mikä – on yhteistyötä.

Kirjoittaja

Johanna Reiman
Helsingin yliopisto
Projektipäällikkö
HEVi-Terveysinnovaatioita yli siilorajojen