Kontti-isännän kengissä

Teksti: Severi Tonttila

Kokeilukontti TEKLA on Helsingin kouluja ja päiväkoteja kiertävä liikkuva oppimisympäristö. TEKLA on maailmanlaajuisesti täysin uniikki konsepti yritysten kokeilualustapalveluineen, eikä vastaavaa ole toteutettu tiettävästi muualla. TEKLA on liikkuva oppimisympäristö, jossa järjestetään jännittäviä työpajoja erilaisten oppimisteknologioiden parissa, ja jossa yritykset voivat testata ja yhteiskehittää tuotteitaan yhdessä loppukäyttäjien eli oppijoiden ja opettajien kanssa.

Minä vastaan TEKLAn arjesta ja sen toimivuudesta – tai kuten leikkisästi sanomme, toimin kontti-isäntänä. Käytännössä se tarkoittaa kaikkea TEKLAn pyörittämisestä yritysyhteistyöhön ja koulumaailman tarpeisiin. Taustaltani olen luokanopettaja ja olen toiminut myös apulaisrehtorina, joten tunnen hyvin oppimisen arjen. Nyt saan yhdistää sen innovaatioihin ja yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön.

TEKLA tuodaan aina kahdesta neljään viikkoon koululle, jonka jälkeen se siirtyy seuraavaan kohteeseen. Toiminta TEKLAssa on hyvin intensiivistä ja tehokasta: yritykset voivat saada päivän aikana parhaimmillaan jopa kuudelta oppijaryhmältä käyttäjäpalautetta ratkaisunsa toimivuudesta. TEKLAssa on myös työpajoja, joissa opetetaan ohjelmoinnin perusteita hauskalla ja jännittävällä tavalla. Helsingin Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on tarjonnut käyttöömme ison kasan erilaisia oppimisteknologioita, joita opettajat voivat lainata myös luokkiinsa käytettäviksi. Tavoitteena on tälläkin tavalla madaltaa oppijoiden ja opettajien kynnystä kokeilla ja käyttää moderneja teknologioita, mikä loppukädessä edistää myös alan yritysten liiketoimintamahdollisuuksia.

Kuva: Roni Rekomaa

Kontti-isännän arki ja yhteistyö

TEKLAn pyörittämiseen liittyy monia asioita ja monenlaista yhteistyötä. Parasta tässä työssä on ollut työskentely monien eri alojen ammattilaisten kanssa. Koenkin, että minulla on monta hattua: välillä työskentelen läheisesti opettajien kanssa koulussa, sitten taas hoidan sujuvasti yritysyhteistyötä, seuraavana päivänä olenkin turvakypärä ja -kengät päällä hoitamassa kontin logistiikkaa ja sitten taas tekemässä jotain hankintoihin liittyviä paperitöitä.

Työskentely koulujen eli rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden kanssa on suuri osa työtäni. Vierailukohteiden valinta ja suunnittelu lähtee siitä, että käyn paikan päällä tapaamassa koulun rehtoria ja selvittämässä teknisiä edellytyksiä kontin vierailulle. Kun kontin vierailusta on sovittu, käymme kollegoideni kanssa esittelemässä TEKLAa, sen toimintamallia ja työpajoja vierailukoulun opettajille. Tämän jälkeen valmistelen työpajavarauskalenterit, jota kautta opettajat pääsevät varaamaan omalle ryhmälleen sopivat työpajat.

Kun työpajat pyörähtävät kontissa käyntiin, siellä vierailee useita oppijaryhmiä päivittäin. Oppijaryhmien mukana on myös usein opettaja tai muuta koulun henkilöstöä, mikä mahdollistaa myös heidän ja yritysten välisen vuoropuhelun. On ollut mahtavaa, kun kontissa on vieraillut kaikenlaisia ja kaikenikäisiä oppijoita, jotka ovat kokeneet vierailunsa TEKLAssa erittäin innostavaksi.

Pyrimme huomioimaan kaikessa toiminnassamme, että se  on kouluille mahdollisimman helppoa ja vähän kuormittavaa. Opettajien tarvitsee vain varata sopivat työpajasisällöt ja tuoda oma ryhmänsä paikalle.

Olennaisena osana TEKLAn toimintaa ovat start up -yritykset, jotka ovat testaamassa ja yhteiskehittämässä oppimisteknologiaratkaisujaan. Yritykset suunnittelevat työpajasisällöt jokaiselle koululle. Suunnittelu alkaa siitä, että yritykset pohtivat, mitkä ovat testaamisen ja yhteiskehittämisen tavoitteet ja mitä asioita halutaan selvittää. Lisäksi pohditaan, mitä opetussuunnitelmaan liittyviä asioita työpajoissa tavoitellaan. Otan ryhmät vastaan ja pidän alkupuheenvuoron, jonka jälkeen yritys voi astua esiin. Roolini on palvella yrityksiä ja tarjota heille mahdollisimman hyvät olosuhteet yhteiskehittää ja testata ratkaisuaan yhdessä kohderyhmän kanssa, eli toimin yhteistyön fasilitoijana.

Kuva: Vesa Laitinen
Edtech, Östersundom, Sakarinmäen peruskoulu. Kuva: Vesa Laitinen

Liikkuva kontti ja käytännön haasteet

Kontti siirtyy noin kuukauden välein aina paikasta toiseen. Reilun vuoden aikana koko Helsinki on tullut hyvin tutuksi, koska olemme pyrkineet viemään kontin tasaisesti eri suurpiireihin. Kontin logistiikasta vastaavat Stadin ammattiopiston logistiikka-alan opiskelijat osana opintojaan, ja näin he saavat kontin siirtämisestä aitoa työelämäkokemusta. Yhteistyö Stadin AO:n kanssa on ollut todella sujuvaa. On mukava nähdä, kuinka opiskelijat harjoittelevat kontin siirtämiseen liittyviä asioita ammattitaitoisten opettajien tukemana. Toimintatapaamme kuuluu, että suunnittelen vierailukohteet ja informoin niistä sitten Stadin AO:ta. Lähetän heille yleensä ilmakuvan, johon on merkitty kontin sijoituspaikka ja ajoreitit koulun läheisyydessä. Välillä opiskelijoiden ollessa esimerkiksi kesälomalla, turvaudumme kuljetuksissa Staran puoleen, jolta saa kätevästi tilattua kontin siirron haluamaansa kohteeseen.

Kontin vierailukohteiden suunnittelu on vastuullani. Käyn aina tiedustelemassa tulevat vierailukohteet ennakkoon ja suunnittelen yhteistyössä koulun kanssa kontin sijoituspaikan, kulkureitit ja muut. Olennaisena osana vierailukohteiden valinnassa on sähkön saanti, joka on osoittautunut aikamoiseksi haasteeksi. Kontti tarvitsee toimiakseen kolmivaihevirtaa, jota on hyvin haastava löytää kouluilta. Sopiva pistorasia tulisi olla koulun pihalla, seinässä tai jossain huoltorakennuksessa, josta johdon voi kätevästi vetää kontille. Olen vieraillut kymmenillä kouluilla ja kiertänyt koulujen pihoja välillä rehtorien ja välillä kohdevastaavien kanssa ja etsinyt sopivia pistorasioita. Tämän kokemuksen myötä minusta on tullut taitava löytämään sopivia pistorasioita ja olemmekin löytäneet niitä paikoista, joista koulun henkilökunnalla ei ole ollut mitään tietoa. Kontin sijoituspaikkaa suunnitellessa tulee huomioida sähkön ja logistiikan lisäksi turvalliset kulkureitit konttiin, hätäpoistumistiet, nostoalueet, kaivonkannet ja turvaetäisyydet lähimpiin kiinteistöihin. Lisäksi sijoituspaikkaa suunnitellessa on otettava turvallisuus- ja luonnonilmiönäkökohdat huomioon. Kontin ensimmäisinä toimintakuukausina, kevättalvella, kontti oli sijoitettu koulun pihalle lumikasojen viereen. Kevätauringon lämmittäessä lumikasat alkoivat sulaa ja yhtenä aamuna kontti oli kuin saari veden keskellä. Kävi ilmi myös, että kontti oli kaivonkannen päällä ja tukkeutunutta kaivonkantta ei päässyt ronkkimaan. Asiasta selvittiin kuitenkin muutamalla kuormalavalla, jotka aseteltiin sillaksi kontin oven eteen.

Toimialat ylittävää yhteistyötä ja pohdintoja

Aloitimme kontin suunnittelun lähes nollista. Oli vain idea kouluja kiertävästä kontista, joka oli vain suunnittelua vaille valmis. Lähdimme projektipäällikkö Marjo Kenttälän kanssa selvittämään, mitä kontin perustaminen vaatii ja benchmarkkasimme kaikkea vähänkin läheltä liippaavaa. Nopeasti kävi ilmi, että siihen liittyy paljon haasteita, jotka tulee ratkaista. Asia kerrallaan lähdimme selvittämään ja kehittämään toimintamallia kontin ympärille. Suunnitteluvaiheessa olin yhteydessä kaikkiin kaupungin eri toimialoihin, milloin mistäkin aiheesta. Välillä turvallisuus- ja lupa-asioissa pelastuslaitokseen tai isännöitsijöihin ja välillä sähköasioihin liittyen kaupunkiympäristön toimialan sähköasiantuntijoihin, jotka ystävällisesti kertoivat kaupungin tapahtumasähköistä ja selvensivät, mitä on kolmivaihevirta tai miten sähkökuormaa lasketaan. Iso kiitos kaikille matkan varrella auttaneille!

Kaiken kaikkiaan työskentely kokeilukontti TEKLAn parissa on ollut mielenkiintoista ja jännittävää. Välillä arki on ollut hyvin hektistä ja kiireistä. Päivän aikana kontissa käy useampia ryhmiä ja haluan tarjota heistä jokaiselle mitä parhaimman TEKLA-kokemuksen. Välillä onkin ollut hieman uupunut olo, kun on vetänyt työpajoja useammalle ryhmälle. Iltapäivällä on sitten odottanut kaikki muut hallinnolliset tehtävät. Palaute TEKLAsta on ollut poikkeuksellisen hyvää niin yrityksiltä kuin kouluiltakin. Se on ehdottomasti yksi syy, mikä motivoi tässä tehtävässä. On hienoa tarjota palvelua, joka koetaan aidosti hyödylliseksi. on myös hauska ajatella, että olen opettanut ohjelmoinnin perusteita suurelle määrälle helsinkiläisiä nuoria. On ollut mahtavat kaksi vuotta näissä hommissa. Aikansa kuitenkin kutakin ja on aika siirtyä seuraaviin tehtäviin. Tässä vaiheessa kuitenkin kontti-isäntä kiittää ja kuittaa!

Jakamisella viisautta – yhteiskäyttöiset innovaatio- ja oppimisympäristöt (JAVIST)  -hanke tarjoaa yrityksille entistä tehokkaamman mahdollisuuden erilaisten palvelujen testaamisen ja kehittämiseen yhdessä loppukäyttäjien kanssa. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.