Hävikkiviikko: Konepajan lukion opiskelijat tekevät hävikkitutkimusta

Valtakunnallinen Hävikkiviikko alkaa tänään ja sen aikana tehdään paljon erilaisia toimenpiteitä hävikkiin liittyen eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingissä Konepajan lukion opiskelijat toteuttavat kyselytutkimuksen kouluruokailutottumuksista yhteistyössä Sodexon ja Food waste ecosystem -hankkeen kanssa. Lisäksi perjantaina järjestetään Suuri ruokahävikkiseminaari.

Hävikin synnyn ehkäisy on ensisijaista, toissijaisesti tulee pohtia sen myyntiä henkilöstölle tai lahjoittamista ruoka-apuun. Kuva: Veera Laanti, Helsingin kaupunki.

Hävikkiviikko on viestintäkampanja, jonka tavoite on herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta. Stadin ammattiopiston ja Konepajan lukion opiskelijoiden ateriapalvelusta vastaava Sodexo on jo kokenut hävikin vähentäjä ja hävikkiruoan hyödyntäjä. Nyt halutaan saada opiskelijat pohtimaan hävikin synnyn syitä ja ennen kaikkea syömään heitä varten valmistetun ruoan.

Pääkaupunkiseudun ravitsemispalveluihin keskittyvä Food waste ecosystem -hanke vieraili syyskuussa lukiossa Ruokatieto Yhdistys ry:n kanssa. Opiskelijat saivat osallistavan tietopaketin ruokahävikistä, pääsivät kokeilemaan ja arvioimaan biojäteastian painoa ruokalassa, kuulivat linjastohävikin lahjoittamisesta Sodexon työntekijöiltä sekä suunnittelivat hävikkiin liittyvän kyselytutkimuksen.

Tuloksia saadaan ensi viikolla

Kyselytutkimus toteutetaan Konepajan lukiossa tällä viikolla. Yhteistyöstä vastaava opettaja odottaa jo jännityksellä toteutusta ja etenkin tuloksia:

  • Koulussamme tehdään muutenkin yritysyhteistyötä ja on hienoa, että voimme yhdessä muiden toimijoiden kanssa edistää tällä tavalla oppilaiden ymmärrystä ruokahävikistä, toteaa Konepajan lukion biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja Chrisse Portaankorva.

 

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan ResQ Clubin lahjoittama lahjakortti. Yritys on yksi hankkeen yhteistyökumppaneista ja yhtenä puhujana Helsingissä perjantaina hankkeen järjestämässä Suuressa ruokahävikkiseminaarissa, joka on kutsuvierastilaisuus.

Lisätietojen antajat:

 

Chrisse Portaankorva

Biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja, Konepajan lukio

040 634 2523

chrisse.portaankorva@edu.hel.fi

Ann-Marjaana Holmberg

Asiakkuuspäällikkö, Sodexo

050 472 5327

ann-marjaana.holmberg@sodexo.com

Heta Hyvärinen

Projektipäällikkö, Helsingin kaupunki

040 648 7727

heta.hyvarinen@hel.fi

Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -projektia koordinoi Vantaan kaupunki, joka toteuttaa sitä yhdessä Helsingin kaupungin, Luonnonvarakeskuksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa. Projektin toiminta-aika on 1.4.2023–31.3.2026, ja se rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tuella. Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto. Hanke on osa HEVi-ohjelmaa.

Voit tutustua tarkemmin hankkeeseen täällä.

Lue lisää Sodexosta täältä.

Lue lisää Resquesta täältä.