Pääkaupunkiseudun hävikkiruokakokeilut onnistuivat yli odotusten

Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa kokeillaan oppilaitosten lounailta ja ravintoloilta ylijääneen ruoan lahjoittamista ja jakamista sitä tarvitseville ruoka-aputoimijoiden kautta. Kevään ensimmäiset kokeilut onnistuivat hyvin ja nyt niitä laajennetaan entisestään – kyse on alueen koko ruokahävikkiekosysteemin osapuolten yhteistyön kehittämisestä.

Food waste ecosystem -hanke kokoaa elintarvike- ja ruoka-alan toimijoita yhteen jakamaan osaamistaan ruokahävikin vähentämiseksi ja kehittämään ratkaisuja sen nykyistä tehokkaampaan hyödyntämiseen myös korkeamman jalostusasteen tuotteiksi. Kuva: Vantaan kaupunki / Milja Veini

Kokeiluissa lahjoittavina tahoina toimivat Sodexo, Soupster Family, Palmia, Espoo Catering ja Vantaan Tilapalvelut Vantti. Hävikkiruokaterminaalit Stadin safka Helsingissä ja Yhteinen pöytä Vantaalla noutavat linjastosta ylijääneen ruoan ja kuljettavat sen eteenpäin kokeilussa mukana oleville ruoka-aputoimijoille. Espoossa ruoka-aputoimijat noutavat ruoan itse. Kokeiluissa on testattu niin jäähdytetyn kuin kuuman ruoan lahjoittamista.

Ruoka-aputoimijat tarjoavat ruoan asiakkailleen paikan päällä nautittavana ateriana tai pakattuna mukaan. Palaute kokeilujen linjastohävikkiä vastaanottavilta järjestöiltä on ollut positiivista. Myös kokeiluissa mukana olleissa kouluissa ja oppilaitoksissa on iloittu siitä, että linjastolta yli jäänyt ruoka ei mene hukkaan.

– Ruoka-aputoimijat ovat pitäneet ruokaa hyvänä ja monipuolisena, ja keittiötyöntekijät ovat olleet tyytyväisiä, kun heidän valmistamansa ruoka menee hyvään tarkoitukseen, sanoo Yhteisen pöydän piloteista vastaava koordinaattori Janika Wikstén.

Pääkaupunkiseudulla toteutetuissa kokeiluissa on testattu oppilaitosten ja ravintoloiden linjastohävikin lahjoittamista ruoka-apuun käytännössä. Kokemuksia ja oppeja jaetaan ravitsemisalan muillekin toimijoille. Yksi kokeiluihin osallistuneista oppilaitoksista on Stadin AO. Kuva: Helsingin kaupunki / Veera Laanti.

Ensisijainen tavoite on, ettei hävikkiä syntyisi lainkaan

Kokeilujen tavoitteena on kehittää yli jääneen ruoan lahjoittamiseen toimintamalli, joka helpottaa myös uusien ateriapalveluiden ja ravintoloiden mukaantuloa. Kokeilut ovat Helsingissä ja Vantaalla osa Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -hanketta, jonka tavoitteena on ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen pääkaupunkiseudun ravitsemispalveluissa sekä pääkaupunkiseudun ruokahävikkiekosysteemin kehittäminen. Espoo ei ole virallinen hankepartneri, mutta tiiviisti mukana yhteistyössä.

Hankkeessa jaetaan hyviä käytäntöjä ja pyritään käynnistämään myös puhtaasti hävikin vähentämiskeinoihin liittyviä kokeiluja yhteistyössä ravitsemispalvelujen kanssa. Nollahävikkiin tuskin päästään missään, mutta yhdessä eri toimijoiden kesken kehitetään uusia vaihtoehtoja sille, että ruokaa menee hukkaan. Syntyneen hävikkiruoan myynti henkilöstölle tai ulos, sen lahjoittaminen ruoka-apuun tai syntyvien sivuvirtojen jalostaminen ovat kestävän kehityksen kannalta parempia vaihtoehtoja kuin ruoan heittäminen biojätteeseen. Esimerkkejä sivuvirtojen hyödyntämisestä on hedelmänkuorien jalostaminen juomien raaka-aineeksi. Elintarvikesivuvirtoja voidaan ruokaraaka-aineiden lisäksi hyödyntää myös esimerkiksi rakennustuotteisiin, komposiittiteollisuuteen ja jopa nahan kaltaisiin tuotteisiin.

– Etsimme yhteistyössä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa rohkeita, täysin uudenlaisia ratkaisuja myös boksin ulkopuolelta esimerkiksi ravitsemispalveluiden hävikkiruoan kuljettamiseen ja ruoka-alan sivuvirtojen hyödyntämiseen korkeamman jalostusasteen tuotteiksi. On keskeistä tuoda ruokahävikkiekosysteemin toimijat yhteen verkostoitumaan ja ideoimaan yhteistyömahdollisuuksia, toteaa hankkeen projektipäällikkö Mari Itkonen Vantaan kaupungin elinvoimapalveluista.

Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -projektia koordinoi Vantaan kaupunki, joka toteuttaa sitä yhdessä Helsingin kaupungin, Luonnonvarakeskuksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa. Projektin toiminta-aika on 1.4.2023–31.3.2026, ja se rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tuella. Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto. Hanke on osa HEVi-ohjelmaa.

Lisätietoja

Hanna Kuisma
Yhteisöpäällikkö, Vantaan kaupunki
p. 050 318 0983
hanna.kuisma@vantaa.fi 

Anni Heinälä
Ruoka-aputoiminnan päällikkö, Stadin safka
p. 040 756 8514 / 09 310 24670
anni.heinala@hel.fi 

Mari Itkonen
Projektipäällikkö, Vantaan elinvoimapalvelut
p. 040 674 7724
mari.itkonen@vantaa.fi