Maaliskuinen kansainvälinen asiantuntijatapaaminen Belgiassa ei ollut vain ideointia. Se loi suoria edellytyksiä pääkaupunkiseudun kokeilualustojen uudelle kehitysloikalle ja vahvisti Helsingin asemaa osana eurooppalaista EdTech Testbed -verkostoa. SETT-messuilla saatiin koulutusteknologiaan liittyviä tuulahduksia Ruotsista ja vahvistettiin kumppanuuksia.
Kortrijkissa, Belgiassa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen 40 asiantuntijaa 13 eri Euroopan maasta. Suomesta mukana olivat Jakamisella viisautta (JAVIST) -hankkeesta Helsingin osahankkeen projektipäällikkö Marjo Kenttälä jaHelsinki Education Hubilta Heidi Lammassaari. Tapahtuma oli kutsuvierastilaisuus, joka tarjosi syvällistä keskustelua, vertailua ja oppimista eurooppalaisten testausalustojen välillä, JAVIST-hankkeen tulosten esittelyä ja ennen kaikkea, mahdollisuuden vahvistaa strategisia kumppanuuksia tärkeimpien kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Testbed Safariin oli valittu esiteltäviksi seitsemän mallia eri maista, yksi Helsingistä. Keskusteluissa Helsinki nousi esiin poikkeuksellisena esimerkkinä, jossa kiinnostivat erityisesti:
”Helsingin malli erottuu myös siinä, että se on kaupunkilähtöinen ja -tasoinen palvelu, tällaisia ei Euroopassa juuri ole”, Kenttälä kertoo.
Tukholman koulutusteknologiamessu SETT on kolmipäiväinen tilaisuus, jossa edtech- ja AV-alan yritykset kohtaavat opettajia ja opetustoimeen liittyviä asiantuntijoita. Messuhallin lisäksi tilaisuudessa järjestetään myös lukuisia puheenvuoroja opetusteknologiaan liittyvistä aiheista. Tänä vuonna JAVIST-hankkeen projektiasiantuntija Antti Värtö oli mukana keskustelussa, jossa aiheena oli testbed-toiminta.
Keskustelussa esiteltiin Ruotsin Edtest-malli sekä Testbed Helsingin TEKLA. Esittelyiden jälkeen tilaisuudessa järjestettiin paneelikeskustelu, jossa koulujen ja yritysten edustajat vertasivat ajatuksiaan eri testbedien hyödyistä ja mahdollisuuksista. Helsingin mallia ylistettiin erityisesti siitä, että se on keskittynyt startup-yritysten tarpeisiin, toisin kuin Edtest, joka palvelee ennen kaikkea vakiintuneita yrityksiä.
”TEKLA herätti paljon kiinnostusta kuulijoissa. Liikkuva testbed on selvästi yksi näistä ideoista, jotka tuntuvat ilmiselviltä heti kun siitä on kuullut, mutta jonka keksiminen tyhjästä ei tule monille mieleen”, Värtö kuvailee tunnelmia.
Belgian vierailu ei jäänyt abstraktien ideoiden tasolle. Tapaamisen aikana syntyneet oivallukset vahvistavat Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun innovaatio- ja kokeilualustatoimintojen suuntaa, ja siirtyvät nyt konkreettisesti seuraaviin kehitysaskeleisiin.
”Meidän on jatkettava mallien systematisointia ja vahvistettava pääkaupunkiseudun yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa tehtävää yhteistyötä oppimisen innovaatioiden parissa”, toteaa Kenttälä. Kansainväliset kohtaamiset osoittavat, että suunta on oikea, mutta myös sen, että tietyillä osa-alueilla tarvitaan selkeää kehitystä.
Tukholman messuilla tunnelma oli monessa mielessä erilainen kuin Belgiassa, sillä Ruotsissa on aktiivisesti vähennetty teknologian käyttöä luokkahuoneissa. Siksi monissa keskusteluissa pyrittiin puolustamaan opetusteknologian asemaa kouluissa. ”Toivon mukaan täällä ei synny yhtä voimakasta reaktiota ruutuja vastaan kuin länsinaapurissa, sillä muuten voidaan heittää lapsi pesuveden mukana”, pohtii Värtö.
Ruotsissa ei kuitenkaan ole luovuttu kaikesta teknologian käytöstä, sillä esimerkiksi tekoälypohjaisia sovelluksia oli messualueella nähtävissä runsaasti ja suurin osa keskusteluista ja paneeleista käsitteli tekoälyn soveltamista opetuskäyttöön.
Matkojen tärkein anti oli selkeä: pääkaupunkiseudun kehitysalustat eivät ole enää vain paikallisia palveluita – ne ovat nyt osa eurooppalaista ekosysteemiä, joka rakentaa vaikuttavuutta, vastuullisuutta ja yhteistä tulevaisuutta. Tämä tarkoittaa rohkeampaa kansainvälistymistä yritysten liiketoiminnan kehittämisen edistämiseksi, entistä vahvempia tutkimusperustaisia innovaatioita, ja yhä merkityksellisempiä kumppanuuksia, niin paikallisesti kuin Euroopan laajuisesti.
Jakamisella viisautta – yhteiskäyttöiset innovaatio- ja oppimisympäristöt (JAVIST) -hanke tarjoaa yrityksille entistä tehokkaamman mahdollisuuden erilaisten palvelujen testaamisen ja kehittämiseen yhdessä loppukäyttäjien kanssa. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.