SHINE! on Creative Finlandin ja Business Finlandin tapahtumakonsepti, jonka ydinajatuksena on tuoda erilaiset luovien alojen yritykset ja ammattilaiset yhteen jakamaan ideoitaan ja ajatuksiaan toistensa kanssa, ja löytämään synergioita uusien yhteistyömahdollisuuksien toivossa. Vuoden neljäs, ja samalla viimeinen SHINE!, järjestettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun Arabian kampuksella 30.10. yhteistyössä Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hankkeen kanssa.
Aiemmin tänä vuonna SHINE! on nähty Helsingin kaupungin tapahtumatorilla omana tapahtumanaan, Lahdessa LAB-ammattikorkeakoululla sekä Tampereella Music x Media -tapahtuman yhteydessä.
Vuoden viimeinen SHINE! oli menestys: tapahtuma kokosi Arabian kulttuurikampukselle satapäisen joukon luovien alojen yrittäjiä ja ammattilaisia verkostoitumaan ja ideoimaan T&K-hankeyhteistöitä, mutta myös nauttimaan hyvästä ruoasta, musiikista ja mukavasta tunnelmasta.
SHINE! tapahtuman tavoitteena on koota yhteen luovien alojen yritykset ja ammattilaiset uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja skaalautumisen toivossa. Tapahtuma koostuu pitchauksista sekä vapaasta verkostoitumisesta: yritykset pääsevät kertomaan liiketoiminnastaan ja ideoistaan, sekä samalla kuulemaan, mitä bisnesmahdollisuuksia eri alat voivat tarjota, ja löytämään uusia kumppanuuksia.
SHINE! -tapahtuma koostuu perinteisesti pitchauksista sekä vapaasta verkostoitumisesta. SHINE!n erikoisuus on, että tapahtumassa “luovat pitchaavat luoville”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osallistujat pääsevät lavalle kertomaan omasta yrityksestä, tai omista projekteistaan tai ideoistaan, muille luovien alojen tekijöille, mikä tarjoaa hedelmällisen maaperän pitchausten jälkeen tapahtuvalle keskustelulle ja verkostoitumiselle. Tapahtumassa ei siis pitchata rahoittajille, vaan yritykset ja ammattilaiset pitchaavat toisilleen.
SHINE!-tapahtumalla pyritään rikkomaan luovien alojen siiloja ja kannustetaan yli rajojen ulottuvaan yhteistyöhön. SHINE! on suunnattu laajasti eri alojen, kuten AV-, peli-, XR-, kirjallisuus- ja musiikkialan sekä tapahtuma-alan ja muotialan yrityksille ja ammattilaisille, samanarvoisesti ja samanaikaisesti. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös muut toimijat, jotka haluavat hyödyntää luovien alojen osaamista.
Syvin toive SHINE!-tapahtuman järjestäjillä on, että osallistujat löytäisivät tapahtumassa uusia kumppaneita ja mahdollisuuksia skaalata omaa toimintaansa suuremmaksi, maailmanluokan tuotantoihin ja liiketoimintaan asti. Tämä onnistuu vain tiiviillä yhteistyöllä.

Tämänkertaisessa SHINE!ssä pitchaamassa oli seuraavat yritykset ja organisaatiot:
Perinteisen pitchaus- ja verkostoitumisosion lisäksi tämänkertaisessa SHINE!:ssa kokoonnuttiin myös tutkimus- ja kehitystoiminnan ja sen mahdollisuuksien äärelle.
Tapahtuman loppuun sisältyi verkostoitumistilaisuus, jossa osallistujat pääsivät tapaamaan toisia tutkimus- ja kehitysrahoituksesta kiinnostuneita toimijoita, löytämään uusia kumppaneita hankkeisiin ja kuulemaan, millaisia hankeideoita ja -tarpeita eri toimijoilla on. T&k-verkostoitumistilaisuuten ilmoittauduttiin SHINE!n ilmoittautumislomakkeen yhteydessä, ja peräti yli 90% kaikista osallistujista halusi osallistua myös tutkimus- ja kehitysrahoitukseen liittyvään tilaisuuteen. T&k-toiminnan mahdollisuudet kiinnostavat siis suuresti myös luovia aloja.
Verkostoitumistilaisuuden aiheena oli luovien alojen entistä vahvempi rooli t&k-työhön pohjautuvassa liiketoiminnan kasvussa ja kansainvälistymisessä. Puheenvuorojen ja keskustelun keskiössä oli pohdintoja siitä, miten rahoitushakuihin osallistutaan, miten niissä menestytään, ja miten uutta yhteistyötä ja kumppanuuksia rakennetaan.
T&k-verkostoitumistilaisuus alkoi Business Finlandin puheenvuorolla, jossa Kenneth Nyholm avasi Business Finlandin erilaisia luoville aloille sopivia rahoitusvaihtoehtoja. Tämän jälkeen lavalle nousi Playmore Gamesin Jouni Jussila, joka kertoi omista kokemuksistaan Business Finlandin rahoitusinstrumenttien parissa sekä niihin liittyvistä hakuprosesseista. Lopuksi Janina Rannikko Helsinki XR Centeriltä kertoi muutamia esimerkkejä luovien alojen kanssa toteutetuista hankkeista ja jakoi vinkkejä onnistuneeseen hankehakuun. Puheenvuorojen päätteeksi ihmiset saivat verkostoitua toistensa kanssa heitä kiinnostavien t&k-teemojen äärellä.
Mielenkiintoisten pitchausten, puheiden ja verkostoitumisen lisäksi SHINE!n ohjelmasisältöön kuului myös luovia sisältöjä: tapahtumassa nähtiin kaksi musiikkiesitystä, ja tapahtumatilan yhteydessä oli digitaalisten luovien alojen mininäyttely, johon tapahtumakävijät saivat vapaasti tutustua tapahtuman aikana. Kaikki tapahtumassa esillä olleet sisällöt olivat Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tuottamia.
“Koska tapahtumapaikkana oli Metropolian luovien tekijöiden kulttuurikampus, halusimme tarttua tilaisuuteen ja näyttää tapahtumakävijöille minkälaista osaamista meidän kampukseltamme löytyy. Olemme erittäin ylpeitä opiskelijoidemme ammattitaidosta, ja haluamme myös näyttää sen!”, DCIB-hankkeen projektipäällikkö ja Metropolian luovien alojen yhteistyöalustan koordinaattori Anna Muukkonen toteaa.
Tapahtuman esiintyjinä nähtiin Metropolian musiikin tutkinto-ohjelmassa musiikin tekemistä ja tuottamista opiskelevat Ahti Kulo ja Rebekka Holi. Ahti Kulo avasi tapahtuman ensimmäisen osion upeilla, mielikuvituksellisilla ja utuisilla äänimaisemillaan, ja viritteli yleisön mielen kohti kiinnostavia pitchausesityksiä. Tapahtuman toisen osion avasi Rebekka Holin välittömän räväkkä ja lempeä musiikkiesitys, joka virkisti yleisön mielen pois iltapäivän kankeudesta kohti t&k-maailman kiinnostavia koukeroita.
Tapahtumatilan läheisyydestä löytyi Metropolia Ammattikorkeakoulun digitaalisten luovien alojen opiskelijoiden mininäyttely, jossa oli esillä 3D-animoinnin ja -visualisoinnin, liikkuvan grafiikan ja graafisen suunnittelun opiskelijoiden töitä. Mininäyttelyyn sisältyi kolme animaatiolyhytelokuvaa ja kolme showreeliä, minkä lisäksi Helsinki XR Centerin omalla pisteellä oli testattavana kaksi erilaista XR-demoa, joista toisen toteutukseen oli osallistunut Metropolian XR-Design, 3D-animoinnin & -visualisoinnin ja ohjelmoinnin opiskelijoita.
Idea SHINE!-tapahtuman järjestämisestä Arabian kampuksella lähti Digital Creative Industries and Beyond -hankkeen projektipäälliköltä Anna Muukkoselta, joka näki, että tapahtuman tuominen kampukselle avaisi uusia yhteistyömahdollisuuksia ja jakaisi tietoutta Metropolian toiminnasta.
“Oli ilo ja kunnia tuottaa tämä tärkeä tapahtuma yhdessä Creative Finlandin kanssa! Tapahtuma tarjosi meille mielekkäitä kohtaamisia ja saimme tapahtuman kautta rutkasti uusia kontakteja hanke- sekä muita yhteistöitä ajatellen. Tapahtuma tarjosi meille myös oivan tilaisuuden esitellä kampuksemme monipuolisuutta, kuten erilaisia tiloja ja palveluita, jotka ovat myös kampuksen ulkopuolisten toimijoiden käytettävissä”, Anna Muukkonen iloitsee.
Arabian kampuksella järjestetty SHINE! oli kaikenkaikkiaan menestys: tapahtuma myytiin loppuun, osallistujat löysivät helposti paikalle ja nauttivat verkostoitumisesta toistensa kanssa, ja nauttivat hyvää ruokaa ja musiikkia ja muita luovia sisältöjä.
SHINE!-tapahtuman yhteisjärjestämisen Arabian kampuksella mahdollisti EU:n osarahoittama Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanke, joka pyrkii vahvistamaan ja edistämään digitaalisten luovien alojen osaamista, kestävyyttä ja ekosysteemejä. Mikäli nämä teemat kiinnostavat sinua, kannustamme sinua lämpimästi tilaamaan hankkeemme uutiskirjeen, sekä seuraamaan hanketta LinkedInissä.
Creative Finland järjestää seuraavan SHINE!-tapahtuman vuoden 2025 puolella. Tilaa Creative Finlandin uutiskirje ja seuraa Creative Finlandia sen somekanavilla, niin kuulet ensimmäisenä seuraavasta SHINE!stä, sekä muista luovien alojen uutisista, ilmiöistä ja ihmisistä!