Kampuskokemus kehittämisen keskiössä

Aalto-yliopiston ja ACREn toteuttamaa vuosittaista kampuskyselyä kehitettiin tänä vuonna JAVIST-hankkeen myötä käyttäjäystävällisemmäksi sekä painottamalla kyselyä niihin tekijöihin, joihin ACREssa voidaan eniten vaikuttaa. Saatujen tulosten perusteella kampuksella voidaan tehdä kampuskokemusta parantavia muutoksia.
Yhteistyöpajassa innovoitiin monipuolisempaa tilankäyttöä

Muun muassa Kokeilukontti Tekla on herättänyt ihastusta kansainvälisissä tapahtumissa ja keskusteluissa. Helsingillä on vahva maine opetusteknologioiden yhteiskehittämisen edelläkävijänä.
Yhteistä kampusta kehittämässä

ACREn (Aalto University Campus & Real Estate) Aalto-yliopistolle toteuttamaa henkilöstölle ja opiskelijoille suunnattua kampuskyselyä muokattiin tänä vuonna yhteiskehittelyn menetelmin. Tiivistettynä kampuskyselyssä pureudutaan siihen, miten tilat voisivat tukea parhaiten kampuksella työskentelyä tai opiskelua.
The Role of Facility Management in University Startup Ecosystems: A Startups’ Perspective

In addition to offering flexible workspaces and facilities, the role of Facility Management (FM) in University Startup Ecosystems (USE) is also about helping people connect and grow their businesses within the USE. Startups are looking for an affordable campus environment, with a wide range of flexible spaces that can adapt to their needs as they evolve. They also want to be close to students, the university community, other startups, and the city, to make collaboration easy.
Näkökulmia yhdistämällä uutta tukea suunnitteluun, vuorovaikutukseen ja arviointiin

Oppimisen ja innovaatioiden fyysiset ja digitaaliset alustat edistävät aktiivisen oppimisen ja yhteisöllisen jakamisen käytänteitä. Jopas olemme saaneet peräkkäin ilmaisuja, jotka pystyvät pitämään sisällään vaikka mitä. Aluksi tarkoituksella näin, että on jotain, mistä konkretisoida.
Booking BI: Tiedolla johtaminen tilankäytössä

Aalto-yliopisto on ottanut askeleen kohti fiksumpaa tilankäyttöä uuden Booking BI -ratkaisun avulla. Power BI -raportointialustalle rakennettu sovellus hyödyntää usean vuoden ajalta systemaattisesti kerättyä yliopiston tilavarausdataa, ja tuo näin mahdollisuuden analysoida ja ymmärtää yliopiston tilankäyttöä syvällisemmin kuin aikaisemmin.
Case A Grid at Aalto University Campus: Co-creating a Community Book at A Grid in Spaces We Share

In the ‘Resourceful Sharing’ (JAVIST) project, sharing is employed to co-develop current teaching and innovation spaces with key stakeholders. A Grid, home to approximately 150 entrepreneurs or startups at Aalto University Campus in Otaniemi, serves as one platform for this sharing in the JAVIST project.
Kampuskokemus kehittämisen keskiössä

Aalto-yliopiston ja ACREn toteuttamaa vuosittaista kampuskyselyä kehitettiin tänä vuonna JAVIST-hankkeen myötä käyttäjäystävällisemmäksi sekä painottamalla kyselyä niihin tekijöihin, joihin ACREssa voidaan eniten vaikuttaa. Saatujen tulosten perusteella kampuksella voidaan tehdä kampuskokemusta parantavia muutoksia.
What, when, why, who and how is sharing?

In the ‘Resourceful sharing’ (JAVIST) project, sharing is used to co-develop the current teaching and innovation spaces with the key stakeholders. The development efforts contribute to advancing sharing in regional businesses and ecosystems.
Jakamisella viisautta – yhteiskäyttöiset innovaatio- ja oppimisympäristöt -hanke on käynnissä

Helsingin yliopisto, Aalto yliopisto, Aalto yliopistokiinteistö ACRE ja Helsingin kaupunki yhdistävät osaamisensa Jakamisella viisautta – yhteiskäyttöiset innovaatio- ja oppimisympäristöt -yhteishankeessa. Uusi hanke tuo yhteen oppimisympäristöjä kehittävät yritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, kaupungit sekä tuotteiden ja palvelujen loppukäyttäjät.