Helsinki kutsuu yrityksiä tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja varhaiskasvatuksen yksiköiden tilojen jakamiseen

Helsingin kaupunki kokeilee kahdella eri innovaatiohaasteella, millä tavoilla kouluihin voisi lisätä tiloja, jotka edistävät oppilaiden rauhoittumista ja vähentävät kuormitusta.
Kolme yritystä valittu kokeilemaan uudenlaisia ratkaisuja rentoutumisen tiloihin kouluissa

Helsingin kaupunki kokeilee kahdella eri innovaatiohaasteella, millä tavoilla kouluihin voisi lisätä tiloja, jotka edistävät oppilaiden rauhoittumista ja vähentävät kuormitusta.
Näkökulmia yhdistämällä uutta tukea suunnitteluun, vuorovaikutukseen ja arviointiin

Oppimisen ja innovaatioiden fyysiset ja digitaaliset alustat edistävät aktiivisen oppimisen ja yhteisöllisen jakamisen käytänteitä. Jopas olemme saaneet peräkkäin ilmaisuja, jotka pystyvät pitämään sisällään vaikka mitä. Aluksi tarkoituksella näin, että on jotain, mistä konkretisoida.
Booking BI: Tiedolla johtaminen tilankäytössä

Aalto-yliopisto on ottanut askeleen kohti fiksumpaa tilankäyttöä uuden Booking BI -ratkaisun avulla. Power BI -raportointialustalle rakennettu sovellus hyödyntää usean vuoden ajalta systemaattisesti kerättyä yliopiston tilavarausdataa, ja tuo näin mahdollisuuden analysoida ja ymmärtää yliopiston tilankäyttöä syvällisemmin kuin aikaisemmin.
“Kokeilukontti TEKLA on oikotie tuotekehitykseen” – liikkuvan kokeilualustan menestyksekäs lukukausi

Helsingin kaupungin kehittämä EdTech-kokeilukontti TEKLA on tehokas tapa testata ja yhteiskehittää innovaatioita. Keväällä 2024 mukana olleet oppimisteknologia-alan yritykset kertovat ainutlaatuisesta kokeilukokemuksesta.
Lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden välinen shakkiturnaus luo siltoja koulutusasteiden välille

Kumpulan kampuksella järjestettiin shakkiturnaus lukion ja yliopiston opiskelijoiden välillä. Kokeilun kautta on tarkoitus kehittää yhteisöllisiä toimintamalleja, jotka edistävät kampuksen monikäyttöisyyttä.
Helsinki kehitti maailmanlaajuisesti uniikin EdTech-kokeilukontin

Helsingin kaupunki on kehittänyt aivan uudenlaisen oppimisen tilan, liikkuvan kokeilukontti TEKLAn. TEKLAssa oppijat ja opettajat pääsevät osallistumaan mielenkiintoisiin työpajoihin, joissa testataan kehitteillä olevia uusia oppimisteknologioita.
Kumpulan kampuksen yhteiskäyttövalmiuksia kehittämässä

Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella tapahtuu. Uusi hanke, Jakamisella viisautta: yhteiskäyttöiset innovaatio- ja oppimisympäristöt (JAVIST), käynnistyi alkuvuodesta 2023. Tämä monitahoinen projekti kietoutuu useiden eri toimijoiden yhteistyöhön. Kumpulan osahankkeessa kehitetään kampuksen tiloja niin, että ne palvelevat erilaisten käyttäjäryhmien tarpeita.
Kampuskokemus kehittämisen keskiössä

Aalto-yliopiston ja ACREn toteuttamaa vuosittaista kampuskyselyä kehitettiin tänä vuonna JAVIST-hankkeen myötä käyttäjäystävällisemmäksi sekä painottamalla kyselyä niihin tekijöihin, joihin ACREssa voidaan eniten vaikuttaa. Saatujen tulosten perusteella kampuksella voidaan tehdä kampuskokemusta parantavia muutoksia.
What, when, why, who and how is sharing?

In the ‘Resourceful sharing’ (JAVIST) project, sharing is used to co-develop the current teaching and innovation spaces with the key stakeholders. The development efforts contribute to advancing sharing in regional businesses and ecosystems.